RIIMUT ja luomiskertomus

Kirjoittajana Minna

Riimuista puhuttaessa törmää hyvin nopeasti siihen, että samassa paketissa kulkevat historia, mytologia, magia ja myöhemmät tulkinnat. Eikä niitä oikeastaan pitäisi sotkea keskenään. Me tiedämme riimuista jotakin, voimme päätellä paljon lisää, ja sen jälkeen jää vielä valtava alue, josta emme yksinkertaisesti tiedä. Juuri sillä alueella alkavat erilaiset maagiset ja esoteeriset tulkinnat.

Yksi tällainen ajatus on se, että riimut eivät olisi ainoastaan kirjoitusmerkkejä vaan myös ääniä siis eräänlaisia alkuääniä, ja että itse riimumerkki olisi tämän äänen näkyvä muoto. Ajatus on kiehtova ja toimiva, vaikka emme tietenkään voi tietää, ajattelivatko varhaiset riimujen käyttäjät itse näin.

Sigdrífan laulu-saagassa riimut eivät ainakaan näyttäydy vain tavallisina kirjoitusmerkkeinä vaan niitä löytyy Nornien kutomina karhun käpälästä, suden kynsistä, kotkan nokasta, viinistä ja vierteestä sekä Nornien kynsistä. Riimuja on aasoilla, vaaneilla ja haltioilla ja niitä päätyy myös ihmisille. Riimut tuntuvat siis runossa olevan jotakin, joka kulkee läpi maailman ja sen eri olentojen.

Tästä on myöhemmin syntynyt ajatus riimuista eräänlaisina kosmisten voimien ilmentyminä. Riimujen ääntämistä voidaan käyttää maagisessa työskentelyssä juuri äänen ja värähtelyn kautta. Omassa maailmankuvassani tämän voi ajatella esimerkiksi yhteyden hakemisena Urðrin verkkoon. Riimu kuviona puolestaan antaa tälle muuten näkymättömälle asialle muodon. Ikään kuin jotakin abstraktia olisi hetkeksi sidottu merkiksi, jonka kanssa ihminen pystyy työskentelemään.

Riimuihin tutustuminen ei siksi tarkoita minulle pelkästään sitä, että opetellaan ulkoa niiden nimet ja merkitykset. Riimu pitää myös jotenkin oppia tuntemaan. Riimua voi katsella, sen ääntä kokeilla ja kuulostella, miltä se tuntuu. Riimun kanssa voi istua (utiseta), sitä voi kantaa mukana ja sen voi ottaa osaksi omaa työskentelyään. Mitään kiirettä ei ole. Yksi riimu kerrallaan on aivan riittävästi.

Riimut voi ostaa valmiina tai tehdä itse. Itse tekemisessä on tietysti oma viehätyksensä, koska silloin suhde niihin alkaa jo valmistusvaiheessa, ja saagoissa puhutaan nimenomaan itsetekemisestä, mutta toisaalta siihen aikaan ei ollut muita vaihtoehtoja.

Puusta tehdessä sopiva oksa voidaan sahata pieniksi kiekoiksi, hioa ja kaivertaa. Muistathan, ettei eläviä puista vahingoiteta. Lahja lahjasta toimii tässäkin eli jos otat niin myös annat.  Riimut voi tehdä myös kivistä. Litteisiin kiviin merkit voi maalata tai kaivertaa.

Riimuja on historiallisesti myös värjätty, ja punainen väri esiintyy riimujen yhteydessä kaikkialla. Modernissa riimumagiassa tähän on liitetty myös veren käyttäminen. Jotkut käyttävät omaa vertaan ja jotkut yksinkertaisesti punaista maalia.

Riimujen kanssa voi työskennellä myös ilman minkäänlaisia fyysisiä riimujakin. Nykyisessä riimumagiassa tunnetaan erilaisia tapoja muodostaa riimuja keholla, vähän kuin riimujoogaa. Historiallisesta pohjoismaisesta käytännöstä tässä ei ole kyse, mutta se ei tee harjoituksesta automaattisesti hyödytöntä. Minusta tässäkin olennaisempaa on tietää, mikä on vanhaa ja mikä uutta, kuin yrittää väkisin tehdä kaikesta ikivanhaa perinnettä.

Riimujen kanssa työskentelyssä voidaan tarkastella ainakin kolmea asiaa eli ääntä, muotoa ja paikkaa riimujärjestelmässä.

Äänessä kiinnostavaa on sen värähtely. Muodossa taas se, millaiseksi kyseinen riimu on piirtynyt ja millaisia mielleyhtymiä se herättää. Riimujen järjestystä ja lukuarvoja on puolestaan käytetty myöhemmässä esoteerisessa riimumagiassa paljonkin.

Numeroiden kohdalla olen itse hieman varovaisempi. Ymmärrän niiden merkityksen työvälineenä. Numerot järjestävät, jäsentävät ja auttavat hahmottamaan kokonaisuuksia. Mutta siitä on vielä pitkä matka siihen, että tietyn numeron ajateltaisiin itsessään hallitsevan todellisuuden tapahtumia. Mutta myönnän, että tässä kohtaa rajoite on lähinnä omassa mielessäni.

Riimujen yhteydessä puhutaan joskus myös riimumaagikoista eli erilazeista. Sana tunnetaan vanhemman futharkin kirjoituksista, mutta emme tiedä varmasti, mitä sillä tarkoitettiin. En siis lähtisi rakentamaan erilazeista varmaa kuvaa jonkinlaisina muinaisina riimumaagikkoina, jotka meditoivat yksinäisyydessä ja vastaanottivat riimujen salaisuuksia. Se on kaunis ajatus, mutta ajatus on eri asia kuin historiallinen tieto. Magian näkökulmasta riimut voidaan silti nähdä eräänlaisena karttana. Minulle ne voivat kuvata Urðrin verkkoa ja niitä erilaisia voimia, ilmiöitä ja tapahtumisen tapoja, joista maailma rakentuu.

Minulle niissä on erityisen kiinnostavaa juuri niiden pohjoisuus. Ne ovat syntyneet germaanisessa kulttuuriympäristössä, vaikka itse kirjoitusjärjestelmän taustalla on vaikutteita muista eurooppalaisista kirjoitusjärjestelmistä. Niitä ovat käyttäneet ihmiset, jotka elivät tämän pohjoisen luonnon, vuodenaikojen, eläinten, metsien, meren ja pimeyden keskellä. Siksi niissä on jotakin hyvin tuttua. En kuitenkaan ajattele, että meidän tehtävämme olisi yrittää leikkiä elävämme rautakaudella. Emme elä.

Me voimme opetella tuntemaan sen, mitä riimuista historiallisesti tiedetään, lukea lähteitä, tutkia arkeologiaa ja vanhoja riimukirjoituksia ja sen jälkeen ottaa riimut osaksi tämän päivän elävää maagista työskentelyä. Minusta juuri siinä on paljon enemmän kunnioitusta menneitä ihmisiä kohtaan kuin siinä, että keksimme nykyiselle käytännölle muinaisen historian, jota sillä ei koskaan ollut.

Riimujen lukeminen ei myöskään ole minulle vain sitä, että nostan pussista merkin ja tarkistan kirjasta, mitä se tarkoittaa. Se on merkin katsomista, sen tuntemista, sen äänen kuuntelemista ja sen suhteuttamista muihin riimuihin ja siihen tilanteeseen, jossa se nousee. Joskus se on hyvin konkreettista. Joskus symbolista. Joskus vastaus on välittömästi selvä ja joskus riimu jää ärsyttävästi pyörimään mieleen päiviksi ennen kuin ymmärrän, mitä siinä oikeastaan näin.

Seidrissä käytetään usein Uthark-järjestelmää Futharkin sijaan, koska Uthark ei ainoastaan luettele riimuja vaan paljastaa niiden syklisen ja mytologisen yhteyden. Utharkin alku- ja loppuriimut UR ja FEH kehystävät koko luomisen kierron Ginnungagapin tyhjyydestä aina olemassaolon täyttymykseen. Tämän järjestyksen kautta voidaan ymmärtää ja selittää skandinaavisen mytologian luomiskertomus vaihe vaiheelta eli kaaoksen ja alkusubstanssin synnystä järjestykseen, luonnonvoimien muotoutumiseen ja lopulta ihmisen sekä tietoisuuden syntyyn.

Näin Uthark toimii seidrissä eräänlaisena kosmologisena karttana, jossa riimut avautuvat portteina syvempään ymmärrykseen maailmankaikkeuden rakenteesta.

Tässä kohtaa on kuitenkin tärkeää erottaa historia ja nykyinen maaginen käytäntö toisistaan. Uthark ei ole muinainen riimujärjestys, vaan Sigurd Agrellin 1900-luvulla kehittämä esoteerinen tulkinta. Sen historiallisesta alkuperästä ei siis tarvitse rakentaa sellaista, mitä sillä ei ole, jotta sitä voisi käyttää nykyisessä seidrissä. Minulle sen arvo ei perustu siihen, että kuvittelisin viikinkiajan ihmisten käyttäneen riimuja juuri näin, vaan siihen, että järjestelmä toimii.

Utharkia ja siihen liitettyä luomiskertomusta on myös kritisoitu patriarkaaliseksi. Kritiikkiä on kohdistettu niin siihen, että järjestelmän loi mies, kuin siihen, millaisen järjestyksen ja sukupuolittuneen rakenteen kautta itse luominen kuvataan. Minusta tällainen kritiikki on aivan sallittua ja järjestelmän taustaa on hyvä tarkastella kriittisesti. En kuitenkaan ajattele, että järjestelmän kehittäjän sukupuoli yksin ratkaisee sen käyttökelpoisuuden, enkä myöskään koe olevani velvollinen hylkäämään toimivaa työvälinettä siksi, että joku toinen lukee sen rakenteen patriarkaaliseksi. Mitä enemmän olen perehtynyt saagoihin ja muuhun lähdeaineistoon, sitä vaikeampi minun on nähdä myöskään skandinaavista mytologiaa, jonka yksi osa luomiskertomus on,  yksinkertaisesti patriarkaalisena. Siinä on toki oman aikansa sukupuolirakenteita, mutta myös huomattavasti enemmän ristiriitaisuutta, vallan jakautumista ja normeja rikkovia jumalhahmoja kuin patriarkaalinen-tulkinta yksin antaa ymmärtää. 

Minulla Uthark toimii luomiskertomuksen ohessa täydellisesti.

UTHARK JA LUOMISKERTOMUS

Alussa oli Ginnungagap. UR kuvastaa tätä tyhjyyttä kahden navan, Muspellheimin ja Niflheimin, välillä. Se symboloi myös lehmän sarvia ja edustaa alkulehmä Audhumblan voimaa. Ginnungagapista syntyi androgyyni Ymir, joka sai elantonsa Audhumblan maidosta.

THURS edustaa primitiivistä luomisvoimaa, mutta se on hallitsematon ja kaoottinen. Thurs on siis ennen kaikkea hajottava kosminen alkuvoima. Ymir oli jumalten esi-isä ja -äiti, mutta vasta kun kolme jumalaa, Odin, Vili ja Vé, ASS, surmasivat Ymirin ja loivat hänen ruumiistaan maailman, syntyi järjestys ja henki astui luomakuntaan.

REID edustaa järjestystä sekä neljää ilmansuuntaa ja elementtiä. Reid on Thorin riimu, ja Thor oli kosmisen järjestyksen ylläpitäjä. Reid liittyy myös valaisevaan salamaan, liikkeeseen ja suuntaan, joten luomisen ensimmäinen vaihe saadaan päätökseen.

Salamasta syntyy tuli, KEN, joka yhdistyy Muspellheimiin ja hengelliseen, luovaan voimaan. GIFU merkitsee neljää ilmansuuntaa ja maailmankaikkeuden keskipistettä sekä tasapainoa ja harmoniaa. WYNJA, ilonriimu, edustaa kaikkeuden läpäisevää rakkausvoimaa ja autuutta.

HAGAL kuvastaa taivaallista rakennetta, kristallivoimia ja myös mullistavia voimia. Hagal symboloi sateenkaarta, Linnunrataa ja maailmojen välistä siirtymää. Tästä eteenpäin lähestymme aineellista maailmaa. NAUD tuo mukanaan kohtalon jumalattaret, nornat, jotka kutovat universumin kudosta. Tämä antaa luomakunnalle rakenteen.

ISS edustaa rakennetta, mutta myös Niflheimia ja sen aineellista, muovaavaa voimaa. Ensimmäiset kymmenen riimua symboloivat alkuluomista ja universumin taustalla vaikuttavaa hengellistä rakennetta. Vasta JARAN myötä saavutamme varsinaisen maailmamme. Jara edustaa vuodenaikojen kiertoa ja pyhää avioliittoa Freyrin ja Freyjan välillä, joka ylläpitää maailmaa.

Tämän jälkeen seuraavat kolme riimua: PERTRA mineraalien valtakunnalle, EOH kasvien maailmalle ja ALGIZeläinkunnalle. Seuraavaksi tulee SOL, aurinko, joka edustaa KEN-voiman aineellista aspektia.

Tämän jälkeen tulevat mies, TYR, ja nainen, BJARKA, ja ihmiskunta on astunut luomakuntaan. Tyr ja Bjarka edustavat myös taivasta ja maata. EH kuvastaa näiden välistä yhteyttä, eräänlaista liittoa, jota sen muoto myös heijastelee.

MADR vie yhdistymisen vielä syvemmälle ja symboloi integroitunutta ja tasapainoista ihmistä. LAGU päättää uuden alajakson riimujärjestyksessä. Lagu kuvastaa vettä ja liittyy ISSIIN, joka edusti jäätä. Lagu on kirkasta, virtaavaa, lämmintä ja elämää antavaa vettä.

ING liittyy Jaraan ja on myös hedelmällisyysriimu. Tässä impulssi alkaa kuitenkin kääntyä pois maallisesta kohti kosmista. ODAL edustaa kotia, kulttuuria, perinnettä, esi-isiä ja kaikkia aiempia inkarnaatioitamme, kaikkea sitä, mikä on tehnyt meistä meidät itsemme.

DAGAZ edustaa kykyä mennä kaiken tämän tuolle puolen, aivan kuten perhonen, jota se symboloi, ryömii ulos kotelostaan ja syntyy uudelleen maailmaan, joka on täynnä rakkautta, valoa ja oivallusta.

Lopulta saavumme FEHIIN, luomistyön päätöspisteeseen, siihen päämäärään, jota varten olemme täällä. Se on maallisen matkan loppu, mutta samalla uusi alku, sillä Feh liittyy suoraan Uriin, ja molemmat jakavat yhteisen symbolinsa, lehmän.

Julkaistu ensimmäisen kerran 17.6.2013