FRIGG, FREIJA JA KOHTALON LANGAT

Kirjoittajana Minna

Seidristä puhuttaessa Freija nousee lähes väistämättä ensimmäisten jumaluuksien joukkoon. Siihen on tietysti hyvä syy. Ynglinga sagassa kerrotaan, että Freija opetti aasoille (huom. ei yksistään Odinille) seidrin, joka oli vaanien keskuudessa tunnettu taito. Tästä on helppo ymmärtää, miksi osa nykyajan völvista kutsuu Freijaa kaikkien völvien äidiksi. Nimitys ei sellaisenaan löydy vanhoista lähteistä, mutta uskonnollisena ja runollisena tulkintana sen juuret ovat nähtävissä eli Freija on se, jonka kautta seidr siirtyy yhdestä jumalsuvusta toiseen. Silti Freija ei ole koskaan ollut minulle oman seidrin harjoittamiseni kannalta kaikkein merkittävin jumalatar. Minulle se on Frigg. Tätä olen välillä itsekin joutunut pohtimaan, koska jos seidriä yrittää rakentaa suoraviivaiseksi järjestelmäksi, Freija näyttäisi olevan ilmeinen valinta. Hän opetti seidrin, Odin harjoittaa sitä ja völvat puolestaan ovat sen tunnetuimpia inhimillisiä harjoittajia. Siitä saadaan kaunis ja helposti ymmärrettävä ketju.

Mutta vanha skandinaavinen maailmankuva ei oikeastaan käyttäydy näin siististi. Jumaluuksilla ei ole tarkasti rajattuja vastuualueita, eivätkä myytit muodosta yhtenäistä teologista käsikirjaa. Samat teemat kulkevat jumalalta toiselle ja saavat eri yhteyksissä erilaisia merkityksiä. Juuri siksi Frigg on alkanut kiinnostaa minua yhä enemmän myös seidrin näkökulmasta. Freija opettaa seidrin, Frigg tietää orlogin, Nornat työskentelevät kohtalon parissa ja völva näkee ja lausuu sen, mikä muilta on kätkettyä. Nämä voidaan tietenkin erottaa toisistaan, ja historiallisesti niin pitääkin tehdä. Friggiä ei vanhoissa lähteissä kutsuta völvaksi eikä lähteissä sanota hänen opettaneen seidriä. Nornat eivät ole völvia, eikä Freija ole vain jonkinlainen jumalallinen seiðkona. Jokaisella näistä hahmoista on oma paikkansa lähdeaineistossa. Uskonnollisessa ja symbolisessa ajattelussa niiden väliset rajat eivät kuitenkaan välttämättä ole yhtä jyrkkiä. Niitä yhdistää jokin paljon perustavampi. Nimittäin tieto siitä, mikä on ollut, mikä on tulossa ja miten asiat ovat sidoksissa toisiinsa.

Friggistä sanotaan Lokasennassa jotakin hämmästyttävän olennaista. Freijan mukaan Frigg tietää kaikkien kohtalot, vaikka ei niitä itse sano. Tämä tekee hänestä aivan erityislaatuisen hahmon. Hänen voimansa ei näyttäydy ensisijaisesti näyttävänä toimintana eikä hän kulje maailmassa julistamassa näkyjään. Hän tietää. Minulle siinä on jotakin hyvin olennaista myös völvan työstä, sillä tietäminen ja kertominen eivät ole sama asia, aivan kuten näkeminen ja siihen puuttuminen eivät ole sama asia. Se, että kykenee näkemään jotakin verkossa, ei vielä tarkoita, että siihen pitäisi koskea. Joskus suurempaa taitoa vaatii juuri se, että tietää ja vaikenee.

Siksi Friggin yhteydessä toistuva kehruun kuvasto kiinnostaa minua erityisesti. On tärkeää muistaa, ettei meillä ole vanhaa tekstiä, jossa kerrottaisiin Friggin istuvan kehräämässä ihmisten kohtaloita. Jos sellaista väitettä esitettäisiin historiallisena tosiasiana, mentäisiin lähteiden ohi. Mutta uskonnollista kuvastoa ei ole koskaan luettu vain näin kirjaimellisesti. Kun kristillisessä taiteessa Kristus kuvataan paimenena ja ihmiset lampaina, kukaan tuskin ajattelee kuvan ensisijaisesti kertovan karjanhoidosta. Paimen, sauva ja lampaat muodostavat symbolisen kielen. Samalla tavalla kehräävä jumalatar voidaan nähdä muuna kuin naisena tekemässä yhtä aikansa tavallisista kotitöistä. Lanka itsessään on valtavan voimakas kuva, se alkaa jostakin, kulkee eteenpäin, kietoutuu toisiin lankoihin, kiristyy, löystyy, katkeaa ja voidaan joskus solmia uudelleen. Yksi lanka näyttää yksinkertaiselta, mutta tuhannet toisiinsa liittyvät langat muodostavat jotakin, mitä yksittäistä lankaa katsomalla ei enää kykene hahmottamaan. Siinä ollaan jo hyvin lähellä sitä, miten itse ymmärrän orlogin ja Urðrin verkon.

Kun tähän lisätään se, että Frigg todella yhdistetään myöhemmässä skandinaavisessa perinteessä kehruuseen ja että vanhat lähteet puolestaan antavat hänelle tiedon kohtaloista, minusta olisi yhtä keinotekoista väittää, ettei näillä asioilla voi olla symbolista yhteyttä, kuin olisi väittää varmaksi, että viikinkiajan ihmiset tulkitsivat ne juuri näin. Me emme tiedä, ja juuri tämä "emme tiedä" on mielestäni seidrin tutkimisessa tärkeä paikka. Se ei ole tyhjä kohta, joka pitäisi kiireesti täyttää varmuudella. Siinä voi olla myös tilaa uskonnolliselle kokemukselle ja tulkinnalle, kunhan muistamme sanoa, missä lähde loppuu ja oma tulkintamme alkaa.

Myös Nornien läsnäolo tekee tästä kuvastosta kiinnostavan. Nornien ympärillä kohtalo, aika ja säikeet liittyvät tavalla tai toisella toisiinsa. Urðr, Verðandi ja Skuld eivät minulle ole vain kolme helposti muistettavaa hahmoa, joille voidaan antaa siistit vastineet menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta. Niiden ympärille avautuu paljon monimutkaisempi käsitys tapahtumisesta, seurauksista, velvoitteista ja siitä, kuinka jo tapahtunut asettaa ehtoja sille, mitä voi tapahtua seuraavaksi. Ja juuri siinä maailmassa völva liikkuu. Völva ei välttämättä ole se, joka määrää kohtalon, eikä hän ole kaikkitietävä olento, joka seisoo verkon ulkopuolella ja näkee sen kokonaan. Hän on itsekin siinä kiinni, mutta hän saattaa oppia näkemään säikeitä, solmuja, jännitteitä ja suuntia, joita muut eivät näe.

Siksi Friggin lauseeton tietäminen puhuttelee minua ehkä enemmän kuin Freijan asema seidrin opettajana. Freija voi olla seidrin myyttinen välittäjä ja silti Frigg voi olla yksittäiselle völvalle merkityksellisempi jumalatar. Näissä ei ole mitään ristiriitaa. Uskonnollinen suhde ei synny oppikirjan organisaatiokaaviosta, jossa tietyn ammatin harjoittajalle osoitetaan automaattisesti tietty jumala. Minun seidriini Frigg asettuu ennen kaikkea sen kysymyksen äärelle, mitä tehdään sillä, minkä tietää. Jos näet verkossa jotakin, onko sinun tehtäväsi muuttaa sitä? Jos tiedät jotakin tulevasta, pitääkö sinun sanoa se? Jos näet toisen ihmisen elämään kuuluvan säikeen, kuuluuko se sinulle? Ja ehkä vaikeimpana se, jos näet jotakin mutta et pysty estämään sitä, mitä tietäminen silloin merkitsee?

Frigg, Baldr ja näkemisen rajat

Tässä kohtaa Baldrin tarina muuttaa koko kysymyksen. Frigg tietää kohtalot, mutta hänen oma poikansa on kuoleva. Snorrin kertomuksessa Baldr näkee pahaenteisiä unia ja Frigg ryhtyy toimimaan. Hän ottaa valat tulelta ja vedeltä, raudalta ja kaikilta metalleilta, kiviltä, maalta, puilta, sairauksilta, eläimiltä, linnuilta, myrkyiltä ja käärmeiltä eli mikään niistä ei saa vahingoittaa Baldria. Yksi jää ulkopuolelle. Misteli on Friggin mielestä niin nuori, ettei hän katso tarpeelliseksi vaatia siltä valaa, ja juuri siitä tehdään ase, jolla Baldr lopulta kuolee. Tätä kertomusta voidaan tietenkin lukea lukemattomilla tavoilla, mutta minulle siinä on völvan näkökulmasta lähes julma opetus, jossa tietäminen ei ole sama asia kuin hallitseminen.

Jos Frigg tuntee kohtalot, miksi hän yrittää estää Baldrin kuoleman? Ehkä siksi, ettei kohtalon tunteminen tarkoita täydellistä tietoa jokaisesta yksityiskohdasta. Ehkä siksi, ettei tieto tule sellaisessa muodossa kuin jälkikäteen kuvittelemme. Ehkä tiedetään suunta mutta ei kaikkia tapahtumia. Tai ehkä juuri siksi, että tietää, mutta yrittää silti. Myytti ei anna meille helppoa vastausta, ja juuri siksi se on kiinnostava. Nykyisessä henkisyydessä näkemiseen liitetään joskus kummallinen kaikkivoipaisuuden oletus, jos ihminen "näkee", hänen ajatellaan samalla tietävän, mitä näky merkitsee, ja jos hän tietää, mitä jokin merkitsee, hänen oletetaan myös tietävän, mitä sille pitäisi tehdä. Jos hän vielä kykenee vaikuttamaan johonkin, helposti ajatellaan, että hänen myös pitäisi vaikuttaa siihen. Minulle nämä ovat kuitenkin aivan eri asioita, siis nähdä, ymmärtää, tietää pitäisikö toimia ja kyetä muuttamaan.

Völva voi nähdä jotakin ymmärtämättä vielä kokonaan, mitä hän näkee. Hän voi ymmärtää jotakin ilman, että hänellä on oikeutta puuttua siihen. Hänellä voi olla oikeus puuttua mutta ei mahdollisuutta muuttaa tapahtumien kulkua. Ja joskus hän voi ehkä muuttaa jotakin, mutta joutuu kysymään, mitä muita säikeitä hänen tekonsa samalla liikuttaa. Jos maailma hahmotetaan verkkona, mitään lankaa ei vedetä liikuttamatta muita. Tämä on minulle yksi seidrin etiikan tärkeimmistä lähtökohdista eli kyky ei vielä synnytä oikeutta. Se, että pystyn katsomaan, ei tarkoita, että minun kuuluu katsoa. Se, että pystyn kertomaan, ei tarkoita, että minun kuuluu kertoa. Se, että pystyn koskemaan verkkoon, ei tarkoita, että minun pitäisi tehdä niin. Ja ennen kaikkea se, että näen yhden säikeen, ei tarkoita, että näkisin koko kudoksen.

Tässä Frigg muuttuu minulle hyvin voimakkaaksi völvan hahmoksi, vaikka en historiallisesti kutsukaan häntä völvaksi. Hänen merkityksensä ei synny tittelistä vaan siitä, mitä hänen tarinansa opettaa tietämisestä. Frigg tietää, mutta vaikenee. Frigg tietää, mutta toimii silti. Frigg toimii, mutta ei kykene estämään kaikkea. Ja Frigg joutuu elämään myös sen kanssa, mitä hänen tietonsa ja tekonsa eivät kyenneet muuttamaan. Siinä on jotakin paljon kypsempää kuin ajatus näkijästä ihmisenä, joka saa henkimaailmasta oikeita vastauksia ja kertoo ne muille. Todellinen tietäminen saattaa joskus merkitä juuri epävarmuuden kantamista.

Entä jos näkeminen itsessään muuttaa verkkoa?

Baldrin tarinassa on vielä yksi minua kiehtova kysymys. Frigg yrittää estää näkemänsä tai aavistamansa kohtalon. Hänen toimintansa tekee Baldrin lähes vahingoittumattomaksi, ja juuri siitä syntyy jumalten leikki, jossa Baldria ammutaan, lyödään ja heitetään erilaisilla esineillä, koska mikään ei vahingoita häntä. Tämä puolestaan luo tilanteen, jossa Loki voi käyttää misteliä. En tarkoita tällä, että Frigg olisi aiheuttanut Baldrin kuoleman, sillä myytti ei sano niin. Se kuitenkin herättää vaikean kysymyksen eli voiko yritys muuttaa verkkoa itse tulla osaksi sitä tapahtumaketjua, jota yritämme muuttaa?

Tämä kysymys on völvan työn kannalta valtava. Jos näen jotakin ja kerron sen ihmiselle, ihminen alkaa toimia tiedon perusteella. Silloin näky ei enää ole vain havainto mahdollisesta tulevasta, vaan siitä on tullut yksi tulevaisuuteen vaikuttavista tekijöistä. Jos sanon ihmiselle, että hänen parisuhteensa näyttää päättyvän, olen jo muuttanut hänen suhdettaan siihen parisuhteeseen. Jos sanon, että jokin hanke epäonnistuu, olen muuttanut hänen tapaansa toimia hankkeessa. Jos sanon, että jotakin pahaa on tulossa, olen ehkä muuttanut hänen tapaansa tulkita jokaista seuraavaa tapahtumaa. Völva ei siis koskaan välttämättä vain kerro tulevaisuudesta, vaan hän saattaa puheellaan osallistua sen rakentumiseen.

Juuri siksi ennustamiseen liittyvä vastuu on minulle niin suuri. Kaikkea nähtyä ei pidä sanoa sellaisenaan, kaikkea koettua ei pidä nimetä varmaksi tulevaisuudeksi, eikä omaa tulkintaa pitäisi koskaan naamioida ehdottomaksi tiedoksi. Joskus eettisin vastaus ei ehkä ole ennustus vaan sen miettiminen, mitä tässä verkossa tapahtuu juuri nyt, mihin tämä säie näyttää johtavan, mitä voidaan vielä tehdä ja mihin ei ehkä voida vaikuttaa? Se on hyvin erilainen tapa ymmärtää völvan tehtävä kuin tulevaisuutta varmasti julistava oraakkeli. Näkeminen ei silloin nosta völvaa muiden yläpuolelle vaan lisää hänen vastuutaan siitä, miten hän käyttää näkemäänsä.

Ehkä juuri tästä syystä Frigg on minulle oman harjoittamiseni kannalta Freijaa merkittävämpi. Freijan yhteys seidriin kertoo minulle jotakin siitä, mistä taito tulee. Frigg muistuttaa minua siitä, mitä taito ihmiseltä vaatii. Nornat puolestaan muistuttavat, ettei verkko kuulu völvalle. Se on ehkä kaikkein tärkein ero. Völva voi nähdä verkkoa, hän voi koskettaa sitä ja hän saattaa jopa pystyä muuttamaan jotakin siinä, mutta hän ei omista sitä. Toisten ihmisten elämät eivät ole hänen lankojaan, heidän tulevaisuutensa ei ole hänen päätettävissään eikä hänen kykynsä nähdä aseta häntä niiden ihmisten yläpuolelle, jotka eivät näe samalla tavalla. Päinvastoin. Mitä enemmän näkee, sitä enemmän pitäisi ymmärtää oman näkemisensä rajallisuus. Mitä enemmän osaa, sitä suurempi pitäisi olla vastuu. Ja mitä lähemmäksi toisen ihmisen elämän lankoja pääsee, sitä varovaisemmin niitä pitäisi koskettaa.

Siksi pidän kuvasta, jossa Frigg kehrää. En tarvitse sen tueksi väitettä, että jossakin kadonneessa saagassa olisi kerrottu hänen kehräävän maagisella värttinällä ihmisten kohtaloita. Kuva toimii ilmankin. Minulle värttinä, lanka ja kehrääminen ovat uskonnollista symbolikieltä samalla tavalla kuin monet muut vuosituhansia käytetyt uskonnolliset kuvat. Frigg kehrää, Nornat työskentelevät verkossa, Freija tuo seidrin ja völva katsoo säikeitä yrittäen ymmärtää, mitä hän näkee. Ehkä niitä ei tarvitse pakottaa yhdeksi opiksi eikä ehkä kaikkein tärkein kysymys lopulta olekaan, mitä völva näkee. Paljon tärkeämpää on se, mitä hän tekee sillä, minkä hän näkee, milloin hän puhuu, milloin hän toimii, milloin hän koskee lankaan ja milloin hän ymmärtää vetää kätensä pois.

Näiden hahmojen voima on juuri siinä, etteivät ne ole yksi ja sama asia. Ne ovat erilaisia kuvia saman valtavan kysymyksen äärellä, jonka kanssa ihmiset ovat eläneet niin kauan kuin ovat yrittäneet ymmärtää kohtaloa. Mikä elämässämme on jo kudottu, mikä on vasta syntymässä ja kuinka paljon meillä itsellämme lopulta on valtaa siihen, millaiseksi kuvio muodostuu?